KOKO PÄIVÄKODIN YHTEISIÄ ASIOITA:

* 3.2: Torstaina 2.2. emme ulkoilleet kovan pakkasen vuoksi lainkaan. Perjantaina 3.2. päiväkotimme vanhimmat kävivät lyhyellä happihyppelyllä puistossa päivälevon jälkeen ennen välipalaa.

* 31.1: Huolehdithan siitä, että lapsellasi on riittävästi lämpimiä vaatteita ulkoiluun :) Varsinaisten, jämptien pakkasrajojen poistuttua, ulkoilemme myös pakkasella. Toki otamme pakkasen ja tuulen yhteisvaikutuksen huomioon, ja saatamme tällöin rajoittaa toimintaamme ulkona sääolosuhteiden takia. Nyrkkisääntönä pidämme kuitenkin sitä, että ulkoilemme ainakin lyhyen ajan silloinkin kun pakkanen on purevampaa. Toki huomioimme asian myös lapsen terveyden kannalta ja saatamme olla sisällä esim. pakkasen hätyytellessä -20 asteen rajaa; tarkoituksenamme ei missään nimessä ole leikkiä kenenkään terveydellä.

* 31.1: Kiertävä erityislastentarhanopettaja Anu Kortemaa tulee päiväkotiimme seuraavan kerran helmikuun alussa. Tuolloin hän jatkaa eskareiden kanssa. 

* 26.1: HUOM! Päiväkodissa on toiminnassa tällä hetkellä VAIN seuraava puhelinnumero: 0408340864 (puhelut ja tekstiviestit). Ilmoitamme kun toinen numeromme tulee jälleen käyttöön.

* 20.1: 1. vanhempainyhdityksen kokous pidetään siihen ilmoittautuneiden vanhempien kesken maanantaina 13.2. klo 17 alkaen. Asiasta on lähtenyt tänään meiliä yhdistykseen kuuluville.

* 13.1: Kouluun ja esikouluun ilmoittautumiset ovat käynnissä! Kaupunki toivoo ilmoittautumisia sähköisesti. Ohjeet esikouluun ilmoittautumisesta on pikkueskareille jaettu. Tässä vielä muutama lisätieto asiaan liittyen:

   * Tällä hetkellä näyttää siltä, että Karusellimaassa saatettaisiin eskari järjestääkin! (19.1.) Tämä pitää paikkansa jos kaikki tähän mennessä meille ilmoittautuneet "vanhat" ovat edelleen tulossa meille ja saamme vielä yhden ulkopuolisen (joka siis on todennäköisesti tulossa) :) Varmistamme asian kuitenkin vasta saatuamme viralliset ilmoittautumiset (helmikuun lopun jälkeen)

   * Ilmoittautumisiin tulee joka tapauksessa laittaa 1. vaihtoehdoksi Karusellimaa (jos siis olisitte tulossa Karusellimaan eskariin). Jos Karusellimaassa eskaria ei järjestetä, saatte paikan 2. vaihtoehdosta. Sitä miettiessänne kannattaa huomioida jo lapsen tuleva koulukin. Jannika lupasi varmistella, että jos eskariin joutuu menemään 2. vaihtoehtoon, niin siinä tapauksessa ei ryhmän vaihdoksia enää tulisi ennen koulua. 

* 13.1: Päiväkodissa on liikkeellä vatsatautia. Jos perheessänne on useampi lapsi, pidettehän MOLEMMAT lapset kotona, kunnes MOLEMMAT ovat terveitä. Nimittäin myös tervehtynyt lapsi voi tartuttaa päiväkodissa muita lapsia ja aikuisia, emmekä pääse sairastamiskiereestä lainkaan eroon.

* Uusi asiakas: Meille voi ilmoittaa lapsen jonotuslistalle. Huomioithan kuitenkin sen, että et voi vastaanottaa mahdollista hoitopaikkaa ennen kuin olet hakenut palveluseteliä kaupungilta! (Haettava viim. 4kk ennen hoidon alkamista!)

 

OPISKELIJOITA:

* Vipeltäjissä puuhailee työvoimatoimiston kurssilainen Vilhelmiina :)

*Eskari ryhmässä touhuaa 6.2-30.3 välisenä aikana liikuntaneuvojaksi opiskeleva Laura.

* Työvoimatoimiston harjoittelija Cecilia Ertman on tulossa harjoittelijaksi maaliskuusta alkaen. Hänen ryhmänsä ilmoitetaan myöhemmin :)

 

SIJAISIA:

* Viikolla 6 Temmeltäjiin tulee lomasijaisia ja viikon aikana talossa pyöriikin siksi: Sofia, Ilona ja Laura. Se, missä ryhmässä sijaiset auttelevat, nähdään vasta ensi viikolla. Saatamme nimittäin tehdä talon sisäisiäkin siirtoja tarvittaessa, jolloin joku vakihenkilökunnasta, toisesta ryhmästä tulee Temmeltäjiin ja sijainen menee tässä tapauksessa tähän toiseen ryhmään.

 

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ:

Viikolla 7 vietämme päiväkodissamme ystävyysviikkoa, minkä ohjelmasta ilmoittelemme tarkemmin myöhemmin.

   Pe 17.2. vietämme (suurella todennäköisyydellä) yhdistettyä ystävänpäivä- / laskiaisriehaa...

Maanantaina 13.2. Karusellimaan vanhempainyhdistys kokoontuu ensimmäisen kerran Karusellimaassa klo 17 alkaen. Tervetuloa kaikki ilmoittautuneet!

Laskiaistiistaina 21.2. jokainen ryhmä juhlii talvea ja laskiaista omalla tavallaan: seurailehan siis ryhmien viikko-ohjelmia :)

Pääsiäisen ajan, 6.-9.4. päiväkoti on suljettuna.

Vappuaattona, 30.4. juhlimme vappua myös Karusellimaassa :) Tällöin päiväkoti myös suljetaan poikkeuksellisesti tavallista aiemmin, jo klo 16.00.

Vappupäivänä 1.5. päiväkoti on suljettu.

Kevätjuhlia Karusellimaassa vietetään torstaina 24.5. klo 18.00 alkaen. Tänä vuonna luvassa ovat sisätiloissa tapahtuvat juhlat.

Kaikista tapahtumista kerrotaan tarkemmin päiväkodin ilmoitustaululla tapahtuman lähestyessä :)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

RYHMIEN VIIKKO-OHJELMAT :

 

ESKARIT

Eskareiden kanssa puuhastelee lastentarhanopettaja Tiina.

Viikko 6

Ryhmässämme aloittaa liikuntaneuvojaksi opiskeleva Laura, hän on ryhmässämme 6.2-30.3 välisenä aikana.

Maanantai: Vietämme lelupäivää. Jokainen saa tuoda mukanaan YHDEN oman lelun eskariin.

Tiistai: Lähdemme HIIHTÄMÄÄN. Sukset ja sopivat varusteet mukaan.

Keskiviikkona: Teemme eskaritehtäviä.

Torstai: Lähdemme jälleen HIIHTÄMÄÄN, joten muistathan sukset! :)

Torstai iltapäivällä Anu tulee tekemään kaikkien eskareiden kanssa pieniä tehtäviä.

Perjantai: Puuhailemme eskaritehtävien parissa.

                                  Reipasta viikkoa!

                                   T:Tiina ja Laura

                              

--------------------------------------------------------

TEMMELTÄJÄT

Temmeltäjien ryhmäläiset puuhastelevat Astan, Mariannan ja Jutan valvovan silmän alla :)

Alkuvuosi 2012: Mariannan koulupäivät vähenevät yhteen viikossa, eikä Astalla olee enää kokonaisia toimistopäiviä; siksi pärjäämme ainakin toistaiseksi ilman uutta osa-aikaista työntekijää. Yst. ks. tarkemmin kohdasta Yhteystiedot :)

TEMMELTÄJIEN HELMIKUU

VKO 6

MAANANTAINA 6.2. lähdemme hiihtämään heti klo 9 jälkeen. Tämän kuukauden LELUPÄIVÄ SIIRTYY poikkeuksellisesti huomiselle.

TIISTAINA 7.2. pidämme oman lelun päivän: otathan siis mukaasi YHDEN oman lelun.

KESKIVIIKKONA 8.2. lähdemme jälleen hiihtämään.

TORSTAINA 9.2. osallistumme Kristillisen opiston opiskelijoiden pitämälle ulkotuokiolle. Sen vuoksi noudatammekin tänään POIKKEUKSELLISTA AIKATAULUA: aloitammekin jo KLO 8.30, joten tuothan lapsesi viimeistään tähän mennessä jos haluat hänen osallistuvan. (Opiskelijoiden tuokiosta olet voinut ja voit edelleen halutessasi lukea lisää päiväkodin ilmoitustaululta, Temmeltäjien kohdalta. )

PERJANTAINA 10.2. puuhailemme ystäväjuttuja sekä laulelemme.

P.S. Asta viettää talvilomaviikkoaan ja siksi talossa hääräilevät tällä viikolla sijaiset: Sofia, Ilona & Laura :) Mutta he eivät välttämättä toimi meidän ryhmässämme, sillä saatamme tarvittaessa käyttää Temmeltäjissä jonkin muun ryhmän "vakkariaikuista" ja tässä tapauksessa sijainen meneekin tähän toiseen ryhmään :)

Talvista viikkoa toivottelevat:

Jutta & Marianna + sijainen

-----------------------------------------------------------------

VIPELTÄJÄT

Vauhdikkaiden Vipeltäjien kanssa touhuavat Marika ja Mari :)

-----------------------------------------------------------------

PIIPERTÄJÄT

Päiväkotimme pienimmät ovat Empun ja Sannin hellässä huomassa :)